Apurahapäätökset kevään hakukierroksen perusteella on tehty, Hakemuksia saapui lähes puolitoista sataa kappaletta ja haetut avustusmäärät olivat lähes 650.000 euroa. Hakemusten taso oli kaiken kaikkiaan korkea. Valitettavasti moni hyvä hanke jäi tälläkin kertaa ilman, mutta pystyimme kuitenkin jakamaan säätiön historian suurimman avustuspotin. Kaikkiaan avustuksia ja apurahoja myönnettiin 92 hankkeeseen yhteensä runsaat 160.000 euroa. Luettelo avustusten saajista ja kohteista on toisaalla kotisivuilla.

Kiitämme kaikki hakemuksen jättäneitä ja kannustamme hakemaan jatkossakin. Pystymme vuosi vuodelta panostamaan suurempia summia kotiseutumme kaikenpuoliseen kehittämiseen. Tänä vuonna erityisen huomion kohteena olivat lasten ja nuorten liikunta ja mieli. Ensi vuoden painopistealuetta ei vielä ole määritelty. Otamme ilomielin vastaan ideoita ja ehdotuksia painopistealueeksi ja säätiön toiminnan kehittämiseksi yhteiseksi hyväksi.

Takaisin